Allekirjoittanut on siirtymässä Tsekkilään hoitamaan päätyökseen kahta pikkuapinaa, mutta siitä menosta saa toivottavasti muutamia tunteja vapaata aina silloin tällöin. Ainakin nuo pikkuihmiset onneksi nukkuvat vielä reilusti enemmän kuin vanhempansa, joten nukkumatin tainnutettua tenavat voi tämäkin valmentaja saada hieman vapaa-aikaa.

Nyt siihen tarjoukseen: olisin halukas sijoittamaan vapaa-aikaani jotain lisäarvoa tuottavaan työhön harrastukseen. Olen joka tapauksessa aikonut käyttää aikaa itseni kehittämiseen valmentajana, ja pelien analysointi on jäänyt viimeisten vuosien rumbassa tekemättä. Aion siis analysoida videoilta otteluita puhki, kaivaa kaikki yksityiskohdat esiin, ja laajentaa siten ymmärtämystäni tästä lajista.

Osa kohdevideoista tulee varmastikin olemaan huipuilta, mutta yhtä lailla joukkoon voisi kuulua otteluita eri tasoilta. Laidasta laitaan. Mitä laajempi haitari, sen parempi.

Etsin: innostuneita sulkapalloilijoita yhteyistyöhön. Muutama kappaletta. Sopiva määrä voisi olla alkuun 1-5 kpl. Iällä, sukupuolella eikä tasolla ole niin merkitystä, mutta nyt minulla on vapaus valita yhteistyöhön aivan kenet vain. Ja kun olen sijoittanut sulkapallolle 22 vuoden ajan suuren osan elämästäni, en jaksaisi alkaa pelleilemään kenenkään kanssa, jota ei sitten lopulta kuitenkaan niin nappaa. Ymmärrättehän?

Nelinpelit ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ei minulla mitään singeleitä vastaan ole, mutta nelinpeleissä kiehtoo parin yhteistyö. Ja ne mahdollisuudet, jotka siinä on vielä kenties käyttämättä. Siksi olisi kiva, jos joukossa olisi joku nelinpeliparikin.

Ja koska fyysinen sijaintini tulee olemaan 2016 loppuun kutakuinkin tämä, yhteistyökumppanilla täytyisi olla kykyä videointiin ja valmiiden videoiden kanssa pelaamiseen. Nykytekniikalla ei toki ole mistään rakettitieteestä kyse.

Tarjoan: videoanalyysiä. Henkilökohtaista etävalmennusta. Henkistä tukea. Aivokoppaani on tarttunut valmennusvuosien aikana kaikenlaista, ja tahtoisin saada ravisteltua sieltä hyödyllistä tavaraa ulos. Kerro, mitä tarvitset, ja katsotaan, voinko auttaa.

Tässä maassa on kova pula pelaajien henkilökohtaisesta valmennuksesta. No, nyt sitä olisi tarjolla. Ketä kiinnostaa?

.

.

.

Kelan tädeille ja sedille sekä kaikille muille kiinnostuneille tiedoksi: edellä kuvattu on vastikkeetonta harrastustoimintaa. En halua pienimuotoiselle työpanokselleni mitään rahallista enkä muuta aineellista tai aineetonta vastiketta. Tai no, ehkä kiitos kerran vuodessa voisi olla kiva, mutta ei pakollinen.

Mutta vastaavasti en myöskään halua sitoutumaan mihinkään liian tiiviisti. Jos toinen penakas kehittää itselleen korvakuumelimahyppykupan ja huutaa pari yötä, niin sitten kyllä nukun seuraavan viikon. Tai jos joulupukki tuo lahjaksi Walking Deadin kaikki tuotantokaudet, niin istun TV:n ääressä pari viikkoa.

Tässä palataan siihen innostukseen - jos toinen osapuolista on nihkeä, ei sitten toista puoltakaan välttämättä kiinnosta. Mutta parhaimmillaan molemminpuolinen innostus lietsoo kumpaakin osapuolta uusille urille.

Kiinnostuitko? Jos koet, että tällainen kuvio voisi olla sinua varten, lähetäpä vapaamuotoinen hakemus osoitteella
antti (piste) rajasarkka (ät) gmail (piste) com
Kerro nyt ainakin suhteestasi sulkapalloon, ja miksi minun pitäisi valita juuri sinut tähän joukkoon. Ja kuten sanottua, etsin mieluummin laajempaa haitaria pelaajia kuin vain kv-tason tai edes pelkkiä junioriliittoryhmien pelaajia. Hakemalla et ainakaan häviä mitään.

Ja systeemihän toimii niin, että nopeat syövät hitaat. Ennen joulua pitäisi olla valmista. Odotan mielenkiinnolla hakemuksia!

Antti

Niin, se aika: 49:35! Putkeen meni siis - sain aikas hyvin juostua koko matkan "siinä rajoilla", juuri niin kuin pitikin.

Koko projekti siis voidaan luokitella onnistuneeksi, vaikka matkalla oli vähän vastoinkäymisiä. Heti ensimmäisen treeniviikon jälkeen sain seuralaisekseni sitkeän nuhan, joka ei onneksi äitynyt kovin pahaksi. Se kuitenkin sai minut varomaan kovempia treenejä jonkin aikaa, mikä taisi olla hyvä ratkaisu.

Tässä vielä koko toteutunut harjoitusohjelma:

*tyyppi kirjan Ømosegaard, Bo: Physical training for badminton, 1996, mukaan:
LD = long distance
D = distance
LI = long interval

**prosentti laskettu ns. Karvosen menetelmällä maksimi- ja leposykkeen erotuksesta

Haluan vielä korostaa, että koko harjoitusohjelman tavoitteena ei ollut hapenottokyvyn parantaminen, joka oli jo riittävällä tasolla, vaan:

1. jalkojen, etenkin vasemman jalan ja erityisesti pohkeen totuttaminen juoksemiseen kovalla alustalla ja riittävällä vauhdilla sekä
2. totuttelu toimimaan pitkän aikaa korkealla sykealueella (juuri anaerobisen kynnyksen alapuolella)

Näissä tavoitteissa onnistuin. Onnistuin myös sangen hyvin ohjelman muokkaamisessa olosuhteiden pakosta: kun nuha oli pahimmillaan, en treenannut ja nuhan jälkeen aloitin varovasti ja alhaisella temmolla kuunnellen, miten keho vastaa ärsytykseen. Olisin halunnut pitää kovempitempoisia distance training -harjoituksia mukana enemmän alusta saakka, myös viikoilla 2-3, mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että niitten seurauksena keho vetäisi itsensä niin jumiin, että palautteluun kuluisi pari viikkoa. Tästä syystä myös loppupäähän suunnittelemani pitkät intervallit, joissa olisin päässyt kokeilemaan lopullista kisavauhtia kovempaa menoa, jäivät pois.

Loppupäästä putosi pois myös useampi treenikerta Tanska-Suomi-matkailun vuoksi.

Alkuperäisen suunnitelman 16 treenistä (6 LD, 7 D, 3 LI) sain toteutettua lopulta vain 10 (4 LD, 5 D, 1 LI). Silti kehon sopeutumiskyky riitti.

Koko projektin hauskin puoli oli juuri tuo uskomattoman nopea kehitys. Käytännössä pystyin tuntemaan kehittyneeni joka ainoasta harjoituksesta. Hieno fiilis!

Vaikka projekti päättyi, luulen, ettei juokseminen lopu tähän. Josko vaikka syksyllä tempaisisi puolimaratonin... Ehkä omalla ennätysajalla, vanha ennätys on ainoasta juoksusta vuodelta 1996, suunnilleen 1.55. Katsellaan...

Tausta: minulla on aina ollut viha-rakkaussuhde juoksemiseen, ainakin sen jälkeen kun teininä pääsin yli tylsistymisestä ja löysin juoksentelun hienouden. Viha tulee vastaan keväällä, ensimmäiset lenkit ovat aina tuskaisia, samoin välillä ei kulje, ei sitten millään. Mutta yleensä olen saanut itseni tsempattua noista hetkistä läpi, kun palkintona on se hurmio, minkä parhaimmillaan voi saavuttaa - niinä hetkinä juoksu rullaa kuin itsestään, aivan kuin jalkojen sijaan alla olisi vieterit, tuuli viuhuu ympärillä ja keho toimii kuin unelma.

Varsinaisesti ensimmäiset juoksuaskeleet edellisvuoden sairasloman ja kävelemään opettelemisen jälkeen otin lokakuussa. Siinä vaiheessa meno oli vielä sangen kulmikasta, eikä vasen jalka oikeastaan auttanut menossa ollenkaan, kunhan toimi vain pönkkänä joka esti kaatumasta vasemmalle kyljelle. Ennen joulukuuta sain kuitenkin juostua jotain kymmenkunta lenkkiä, ja loppuajasta meno alkoi jo maistua vähän paremmin.

Sitten tuli kuitenkin Juutinmaalle talvi, eikä lumikinoksissa juokseminen paljon kiinnostanut. Maaliskuun lopulla kevätaurinko sai kuitenkin houkuteltua vetämään lenkkikengät jalkaan, ja sitten sitä mentiin. Yllättävän kivasti homma lähti kulkemaan heti alusta.

Siinä hölkkäillessä idea alkoi syntyä.. Koulu järjestää toukokuun lopussa avoimen juoksutapahtuman, joka on sopivan ajan päässä, jotta harjoittelulla ehtii olla jotain vaikutusta. Ja samalla pystyn testaamaan käytännössä, miten Bo Ømosegaardin teoriat sulkapalloilijan juoksuharjoittelusta voisi toteuttaa.

Tällä hetkellä arvioin kympin taittuvan 60 minuutissa. Maksimaalinen hapenottokykyni on testattu (suora mattotesti): tulos 60,6 ml/kg/min, jonka pitäisi teoreettisesti johtaa suunnilleen 40 minuutin tulokseen. Sen perusteella tavoitteeni saavuttamisessa ei pitäisi olla ongelmia, mutta kun tuo vasen jalka nyt ei kuitenkaan toimi ihan täysillä... Toinen haaste liittyy anaerobiaan. Aerobinen puoli on siis ihan ok, mutta heti kun yritän ottaa koneesta vähänkin tehoja irti, meno loppuu kuin seinään.

Treeniohjelmaa laatiessani lähdin siitä, että tavoiteet tärkeysjärjestyksessä ovat 1) vasemman jalan vahvistaminen niin, että juoksu onnistuu vähän paremmin ja 2) sen verran treeniä anaerobisen kynnyksen tuntumassa ja yläpuolellakin, ettei heti tule katkeamista, jos sille alueelle joutuu.

Suurin riski harjoitusohjelmalle on ehdottomasti vasen pohje. Pelkään, että jos vedän jossain vaiheessa treenin yli, pohje vetää herneet nenään ja ottaa pari viikkoa saikkua. Näin kävi muutamaan otteeseen syksyllä. Palautumisaikojen kanssa saa siis olla myös tarkkana, ja mieluummin jätän muutaman yksittäisen treenin väliin kuin riskeeraan joutuvani pitämään pidemmän tauon.

Näillä reunaehdoilla lähdin ohjelmaa laatimaan. Enimmillään kolme treenikertaa viikossa, alussa pääpaino on pidemmillä harjoituksilla, jolloin harjoitusvaikutus kohdistuu ensisijaisesti jalkoihin. Olennaista on siis juosta sen verran hiljaa, että pystyn jatkamaan tunnin tai reilusti pitempäänkin ja maksimoimaan ottamieni juoksuaskelten määrän. Pikkuhiljaa painopiste siirtyy sitten kovemman intensiteetin harjoitusmuotoihin, ml. pitkät intervalliharjoitukset, joilla toivottavasti saan aikaan sopeutumista kohtalaisiin määriin maitohappoa. Kuitenkin aion sekoittaa harjoitustyyppejä jonkin verran, ettei tule tylsistymistä ja jotta keho saa jatkuvasti uudenlaisia ärsykkeitä.

Ensimmäinen viikko ohjemoitua menoa on nyt takana, ja täytyy sanoa, että kaikki on mennyt jopa yli odotusten. Tästä on hyvä jatkaa. Laitan harjoitusohjelman myös julki (parin päivän sisällä), jos vaikka jotakuta kiinnostaa.

Toteutunut harjoittelu tähän mennessä:

*Footpodista loppui patteri, joten näihin ei voi oikein luottaa. Enkä ole kalibroinut podia "uuden askelluksen" aikana, joten lukemissa voi muutenkin olla jonkin verran virhettä.

Niinhän siinä kävi, että Japanin ihmepoika jatkoi vastustajiensa TAGOmista aina finaaliin saakka, jossa Lee Chong Weikin oli pahoissa vaikeuksissa. Ihan voittoon asti eivät vielä rahkeet riittäneet, mutta tuskinpa poika on kovin pettynyt turnaukseensa. Melko varmasti uusia tilaisuuksia voittoihin tulee vielä useita.

Tanskalaisten fanikatsomo sai vastinetta kannustukselleen, kun Tine Rasmussen uusi kahden vuoden takaisen voittonsa. Eihän se Tinen peli mitenkään eleganttia ole, mutta koon ja voiman yhdistelmällä näköjään pystyy pitämään kiinalaiset kurissa.

Miesten nelinpeli oli puolestaan tanskalaisten näytöstä. Jostain syystä (toisin kuin Suomessa) joukkuepelit tuntuvat sopivan tanskalaisille. Siihen heidän nelinpelivoimansakin pohjautuu, sillä yksilöinä aasialaispelaajat ovat varmasti paljon vahvempia ja nopeampia, mutta kun tanskalaiset vain yksinkertaisesti osaavat laittaa pallon oikeisiin paikkoihin ja peittää kentän parina paremmin, tulosta syntyy.

Henkilökohtaisesti muistojen kirjaan siirtyvät myös järjestyksenvalvojat ja heidän epätoivoinen tehtävänsä valvoa areenassa voimassaollutta kuvauskieltoa. Kiellosta huolimatta ihmiset ottivat ne haluamansa kuvat kotialbumiin, siinä oli ihan turha tulla jälkeenpäin nykimään hihasta, ettei niin saa tehdä. Kaikin puolin turhaa työtä valvojille ja ennen kaikkea turhaa kisavieraiden kiusaamista minun mielestäni.

Toinen pieni miinus järjestäjille perjantain kvatsien aikataulusta: pelit aloitettiin viideltä ja loppuun saakka päästiin vasta puolen yön jälkeen! Yritä siinä sitten pirteänä nauttia huippujen suorituksista.. Muuten en voi valittaa juuri mistään - kyllä britit järjestelyt osaavat, kun ovat ehtineet jo sata kertaa harjoitella..

Henkilökohtaisesti takki on tällä hetkellä tyhjä kaikesta matkaamisesta. Jouduimme vielä vaihtamaan hotellia molemmiksi viimeisiksi öiksi, sillä alkuperäinen hallin vieressä sijainnut paikkamme oli jo täyteen buukattu viikonlopuksi. Raportit jäivät tästä syystä kirjoittamatta loppuviikosta.

Hieno viikko. Käteen jäi kovalevyn täydeltä videoita, joita nyt täytyy alkaa kiireella purkamaan, DVD-kokoelma viimeisten viiden vuoden All England -finaaleista sekä pari 100. kisaa juhlistavaa paitaa. Kyllä nyt kelpaa

Pääkisa-aamu alkoi kutkuttavasti, kun heti klo 10 kentälle asteli vanha mestari Taufik. Eikä silmiä hivelevä pelityyli ole kadonnut minnekään. Mies hallitsi ottelua miten tahtoi, hävisi silti ensimmäisen erän ja kiristi sitten tahtia juuri riittävästi, jotta kaveri tipahti kyydistä. Voi kun Taufik olisi vielä huippukunnossa haastamassa Lin Dania tosissaan..

Tanskalaisleirissä tunnelmat päivästä olivat kaksijakoiset: miesten tuplassa Paaske+Rasmussen tiputtivat ykkösseedatut jatkosta, mutta heidän seuraavaksi maailmanmestarikseen nostettu nuori messias, Jan Ø. Jørgensen siirtyi katsomon puolelle oltuaan sangen aseeton entistä nuorten maailmanmestaria (vuodelta 2007), Kiinan Chen Longia vastaan. Joka tapauksessa toisella kierroksella on vielä vahva tanskalaisedustus.

Olin valinnut omaksi analysointikohteekseni kaksinpeleissä eksoottisen vietnamilaisen Tien Minh Nguyenin. Valitettavasti kohteelta vaaditaan vähintään kahta ottelua pääkisassa, ja seitsemänneksi sijoitettu Nguyen otti turpiin Japanin lupaukselta, Kenichi Tagolta. Vaihdoin siis lennosta leiriä, ja nyt analyysini syntyy Tagosta. Laittakaa nimi mieleen, tässä kaverissa myös riittää potentiaalia!

Tuplarintamalla illan kohokohta minulle oli legendaarisen parin, Fun ja Cain näkeminen livenä. Tai itse asiassa Beijingissä he pelasivat samaan aikaan Långin kolmannen ottelun kanssa, mutta silloin keskittymiseni oli kuitenkin suomalaispelissä. Tänään sain joka tapauksessa nauttia parivaljakon otteista täysin rinnoin - eikä tarvinnut pettyä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.

Eilisen "päivän onnellisin voittaja" -kisan palkintona Christian Lind sai kutsun elävää legendaa, Lin Dania vastaan. Ja ottelu olikin yleisölle viihdyttävä näytös: Lin.D. oli liikkeellä sopivan löysin rantein ja Lind puolestaan terveellä showmiehen asenteella sukellellen ja napsien pisteitä sieltä täältä. Tasoero ei kuitenkaan antanut mahdollisuuksia mihinkään muuhun kuin kiinalaisen voittoon, mutta Lind lienee tyytyväinen kaaduttuaan saappaat jalassa..

Huomista odotellessa - panokset kovenee, mutta niin tekevät pelaajatkin

Päivä alkoi mukavalla herätyksellä aurinkoiseen aamuun. Aikaeron ansiosta kello 8:n herätys tuntui jopa ruhtinaallisen myöhäiseltä. Aamupalan ja pikku kävelyn jälkeen olikin aika siirtyä naapuriin kisa-areenalle:

Sisäänpääsy vaati pientä tungeksintaa, sillä samanaikaisesti sisään pyrki useampi sata katsomoon kutsuttua koululaista. No, lopulta onnisuimme pääsemään itse areenalle.

Seuraava haaste oli yrittää saada kuvauslupa - areenassa kun on tiukka kuvauskielto. Tämä osoittautuikin hyvin hankalaksi, sillä ilman kulkulupia ei ollut asiaa kyselemään lupia (kehäpäätelmä tässä ei ole sattumaa). Siis jos ei ole lupaa ei voi hakea lupaa jne..

Apua löytyi onneksi sisäpiiristä, kun vanha tuttu Tanskan maajoukkueen palkkalistoilta, Lars Uhre, lupautui auttamaan. Hän saikin hommattua meille kuvausluvat, mutta valitettavasti vain täksi päiväksi. Huomenna siis edessä ovat tasan samat ongelmat.

Odottelin ensimmäisenä suomalaisena kentälle Villeä klo 12.35 pelaamaan "toista suomalaista" Henri Hurskaista vastaan. Mutta vaikka kovasti kuuluteltiin, ei Lunkeroa näkynyt missään. Luovutushan siitä sitten tuli, enkä enää kovin suureen ääneen kuulutellut tuntevani kaverin. Myöhemmin Suomesta tihkuneiden tietojen mukaan poisjäänti-ilmoitus oli kadonnut jonnekin byrokratian rattaisiin, mutta joka tapauksessa sakkoja taitaa jonkun maksettavaksi tulla... Toivottavasti ne opettavat itse kutakin huolehtimaan asioista jatkossa paremmin..

Toinen kisan kokosuomalaisedustaja, Anu Nieminen, aloitti karsinnan nuorta intialaistyttöä vastaan. Eikä siitä ottelusta jäänyt paljoa kerrottavaa, erittäin vaisun esityksen jälkeen Anu sai pakata mailat kassiin ja alkaa suunnitella kotimatkaa.

Posiitiiivisina esityksinä mieleen jäivät nuoret englantilaispojat. Parikymppiset kaverit osaavat kyllä pelata tuplaa! Hienon näköistä menoa.

Päivän onnellisin voittaja -palkinto menee Tanskan Christian Lind Thomsenille. Ensimmäisessä pelissään hän näytti olevan toisen erän puolivälin jälkeen aivan puhki, mutta pystyi kuitenkin vääntämään siitä voiton kahdessa erässä. Toisessa ottelussaan Malesian Wei Feng Chongia vastaan hidas kuolema jatkui koko pelin läpi, mutta silti mies pystyi viemään ensimmäisen erän ja pitämään toisen erän tasaisena aina puoliväliin saakka. Sitten jalka alkoi painaa liikaa ja Malesian poika repäisi eron 18-11:een. Lind käytti erässä kaikki mahdolliset keinot ajanpeluuseen pallonvaihtokävelyistä kentälle kuoleviin joutseniin - jopa lääkäri kävi kertaalleen paikalla suikuttelemassa vähän kylmäsuihketta pipiin nilkkaan! Ja katso: nuori malesialainen ei pystynyt pitämään peliään kasassa ja Lind kiri vielä haudasta nousseena ohi erävoittoon, lopulta numeroin 22-20. Voiton varmistuttua Lind kiskaisi paidan päältään, löi pallon katsomoon, heitti paitansa katsomoon ja viimeisenä vielä mailansakin perään! Hienoa tunteilua juutilta! (Linkki Youtubeen)

Viimeisenä ajankohtaisena asiana nostan esiin brittiläisen LVI-suunnittelun:  suomessahan yleensä sijoitetaan patterit ikkunoiden alle, jotta ilma huoneessa pysyy mukavasti tasaisen lämpimänä. No, britti-insinöörit ovat päätelleet, että patterit kannattaakin sijoittaa mahdollisimman kauas ikkunoista. Näin varmasti säästetään sähköä, kun ei karkaa lämpö pihalle. Tuloksena on joka tapauksessa reippaan kalsea kylmyys varpaissa ja ikkunoiden lähistöllä, kun taas pattereiden lähistöllä vallitsee paistumisvaara.

Nyt onkin aika painua nukkumaan, huomenna päästää pääkisan kimppuun. Taufik ja Lin Dan livenä - LOISTAVAA!

Totesin seikkaillessani New Streetin rautatieasemalta n. 1,5 km:n matkan hotellille, että Tanskan jälkeen sumujen saaren +6 astetta tuntuu melko kesäiseltä. Näin jälkikäteen voin tunnustaa, että suunnistusta olisi saattanut helpottaa, jos tulostamastani kartasta olisi nähnyt katujen nimet.. Tai sitten kaupungin turistiviranomaiset olisivat voineet sijoitella kulkuviittoja vähän tiheämpään - Nyt löysin oikean viitan vain joka kolmannesta risteyksestä.

Hotellimme sijaitsee 50 m kisa-areenasta, joten ainakaan hallin ja hotellin välillä kulkiessaan ei tarvitse tutustua paikalliseen elämään. Heti juna-aseman ulkopuolella paikallinen elämä tosin haki kontaktia ja kinusi "got any change mate?" Sääli, että ensimmäisen puolen tunnin aikana en ollut ehtinyt rahojani rikkomaan...

Huomenna sitten päästäänkin itse kisan kimppuun. Karsinnalla aloitellaan ja suomalaisetkin pääsevät estraadille. Se lieneekin mukava ilmapiirin ihmettely/tutustumispäivä, jotta jatkossa jaksaa sitten keskittyä vain olennaiseen, eli useampien pelaajien läpikotaiseen analysointiin.

Yritän parhaani mukaan raportoida tunnelmista päivittäin viikon aikana - toivottavasti pitkien hallipäivien jälkeen vielä riittää virtaa tähän ;)

Onnittelut vielä tätäkin kautta kaikille tuoreille SM-mitalisteille (hyvä Noora!). Nuorisoketjukin vaikutti/vaikuttaa olevan hyvässä vireessä, mutta ihan ei vielä paukut riitä vanhojen partojen kaatamiseen. Vuosi lisää töitä, niin ehkä ensi vuonna pamahtaa jo kunnolla...

Koulutuksemme osalta kaikki on tällä hetkellä taas kunnossa, ja hyvä niin. Valitettavasti oppilaiden lukumäärä on taas pudonnut yhdellä, kun irlantilaisjäsenemme on kohdannut valitettavia terveydellisiä ongelmia. Tällä hetkellä hänen tilanteensa vaikuttaa kuitenkin hyvältä ja näillä näkymin hän on palaamassa takaisin vahvuuteen ensi viikolla. Joka tapauksessa olemme saaneet viimeiset kaksi viikkoa nauttia pienryhmäopiskelusta kahdestaan..

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin (viite): sulkapallovalmentajat maailman huipulla, Passo Tonale, Italia 28.1.2010.

Joka tapauksessa hänen suunnitelmansa olivat lupaavan kuuloisia, ja saimme kevään suurimman kurssin, urheilupsykologian,  puhuttua englanninkieliseksi. Mutta yllätykset eivät siihen loppuneet:

Juttelimme eilen (maanataina) Kennethin kanssa, ja yllätykseksemme hän kertoi, että kyllä hän on valmis palaamaan koululle, jos vain alkuperäisiä sopimuksia kunnioitetaan. No, kun Betina kuuli tästä, niin hän oli - myöskin yllättäen - kiinnostunut asiasta, vaikka tunnustikin, etteivät he keskenään tule toimeen.

Joka tapauksessa tässä vaiheessa näyttää lupaavalta, että asiat saadaan järjestymään kuntoon, kenties jopa Kennethin paluu on mahdollinen. Meidän kannaltamme tämä olisi tietysti jättipotti, sillä vaikka Kenneth on varmasti osassa asioistaan saamaton ja kenties ylimielinen paskiainen (hänen omia sanojaan), on hän samalla todennäköisesti valmentajakouluttajana paras ihminen maailmassa omassa työssään.

Voin kertoa, että nyt ei ahista ennee ihan niin paljoo syänalasta kun aekasemmin...

Päivitys La 23.1.

No niin, järjestelyt on nyt lopultakin lyöty lukkoon. Saimme Kennethin takaisin ja saimme myös lisää englanninkielistä opetusta. Meidän kannaltamme koko hässäkkä johti onnelliseen lopputulokseen. Rehtori joutui taipumaan aikas suuriinkiin myönnytyksiin - vaikka emmehän me halua näin ikävässä asiassa eritellä voittajia ja häviäjiä, emmehän

Joka tapauksessa olimme todella lähellä kävellä ulos koulusta viikko sitten.

Niin, ja lopuksi vielä yksi uutinen, joka on hieman surullinen: puolalaisedustajamme päätti joka tapauksessa lopettaa koulutuksensa. Päätös ei johtunut pelkästään viimeisistä käänteistä, vaan pääasiassa muista seikoista. Näin ollen vain kolme sankaria jatkaa kohti kesäkuuta.

Sitten hän selitteli diibadaabaa erimielisyyksistä palkka-asioissa ja yritti vakuutella, että hän oli järjestänyt hätäratkaisuja. Meidän kannaltamme tilanne näyttää siltä, että Kennethin vastuulla ollut sulkapallopäivä (keskiviikko) jää pois ohjelmasta, sillä tilalle harkittu edellisen vuoden apukouluttaja Claus Poulsen pystyy tulemaan paikalle vain neljänä viikonloppuna. Hänen päätyönsä on Kööpenhaminassa Tanskan maajoukkueessa.

Koko hässäkän taustalla on koulun uusi alle vuoden virassa ollut rehtori, joka johtaa koulua omalla tyylillään. Se on tarkoittanut potkuja vanhoille opettajille sekä vaikeuksia valmentajalinjalle, joka on kuitenkin tyystin erilainen kuin tanskalaisten kansanopistojen perinteinen pelkkä "elämää opettava" linja. Lisäksi opettajia on pitkään ärsyttänyt hänen kommunikointitapansa, jossa vaikeista asioista vain ilmoitetaan sähköpostilla ilman minkäänlaista keskustelua.

Kennethin osalta kamelin selän katkaissut viimeinen korsi oli se, että rehtori halusi alentaa hänen jo lukukauden alussa sovittua palkkaansa n. puoleen. Kennethille rahallisella menetyksellä ei ollut niin suurta väliä (hänen päätyönsä on Italian liiton palveluksessa ja lisäksi hän tekee tuntiopetusta yliopistolla), vaan kyse oli arvostuksen puutteesta. Kun se lisättiin koko lukuvuoden jatkuneisiin jatkuviin kahnauksiin, hän ei voinut enää jatkaa. Toki hän oli syvästi pahoillaan meidän puolestamme, samoin kuin siitä tavasta, jolla hän nyt joutui lopettamaan koulutuksen vetämisen. Koulutus on kuitenkin ollut "hänen lapsensa", jolle hän on uhrannut 20 vuotta.

Meille oppilaille jää nyt käytännössä vaihtoehdoksi jatkaa koulussa ja saada diplomit kesäkuussa tai ottaa ja lähteä. Kenneth oli kuitenkin se syy, miksi me täällä olemme.

Joka tapauksessa koulun kevään opetus ei tule millään meidän kannaltamme olemaan samalla tasolla kuin se olisi voinut olla. Jos taas lähdemme kävelemään koulusta, kenties meillä olisi mahdollisuus sopia Kennethin kanssa joistain yksityisistä järjestelyistä, joiden kautta saisimme koulutuksemme vietyä loppuun - hän kuitenkin on ollut se avainhenkilö, joka on hankkinut koulutukselle Tanskan sulkapalloliiton (DBF) ja Euroopan sulkapalloliiton (BE) hyväksynnät.

Joka tapauksessa eteenpäin joudutaan lähtemään jonkinlaisella purukumivirityksellä. Jo ilman Kennethin lähtöä vaikutti siltä, että englanninkielistä opetusta on karsittu kovalla kädellä, ja nyt tuntimäärä pienenee entisestään. Alkaa oikeasti olla vaikeaa keksiä syitä, miksi tänne pitäisi jäädä tuhlaamaan aikaansa...

Päälimmäisenä tällä hetkellä on petetyksi tulemisen tunne. Ymmärrän kyllä täysin Kennethin ratkaisun, enkä syytä häntä tilanteesta millään tavalla. Loppujen lopuksi hänen arvomaailmaansa venytettiin liian pitkälle.

Ensimmäinen tavoite itselleni on tietysti saada koko homma jollain tavalla pakettiin kesään mennessä. Siinä mielessä koululle jääminen olisi helpoin ratkaisu. Toisaalta tulin tänne englanninkieliseen huippusulkapallovalmentajakoulutukseen, ja nyt näyttää siltä, että sulkapalloa jää jäljelle 4 tuntia viikossa ja englanninkielistä opetusta saman verran. Enkä oikein haluaisi maksaa 3500 euroa puolesta vuodesta ajanhukkaa vain saadakseni lopputuloksena diplomin kouraan.

Katsotaan nyt. Meidän täytyy tehdä jotain päätöksi sulkisväen kesken, kunhan loput meistä tulevat paikalle lauantaina. Sitä ennen tässä kärvistellään hiljaisella tulella ja yritetään saada aika kulumaan.

Kiitos vain rakas rehtorimme Betina! Elämä se osaa aina yllättää, ei voi muuta sanoa...